Adalla kotiharjoittelussa painotus nyt kaukojen ja tunnistusnoudon vahvistamisessa. Kaukoissa seisominen aiheuttaa liikkumista eteenpäin ja muutenkin tuntuu, etten ole alunperinkään opettanut sitä kunnolla. Nyt ollaan "jumpattu" asentomuutoksia sisällä,  läheltä ja erikoispalkalla. Banaanin eteen Ada on valmis tekemään ihan mitä tahansa Hymy

Tunnaria harjoitellaan myös vain sisällä. Piilotellaan kapulaa milloin mihinkin; illalla olohuone on yleensä hyvin miinoitettu Viljamin leluilla, joten sieltä seasta Ada on hajustettua kapulaa, puhtaiden joukosta, etsinyt.  Yritys ois saada Ada keskittymään siihen haisteluun, eikä vaan nappaamaan yhtä, sattumanvaraista kapulaa suuhun rivistä.

Oodi-poodi harjoittelee nopeaa maahan lysähtämistä eri tilanteissa ja seisomaan jäämiseen yritetään löytää toimivin vahvistustapa. Kädestä annettavalla namilla tuppaan vetämään sen mukana ja jos heitän namin perään palkaksi, alkaa cockeri hyörimään ja pyöriämään etsiäkseen namia. Ei osaa ottaa koppia, eikä sen puoleen ohjaajakaan osaa heittoaan kohdistaa oikein. Epävarman oloinen on Oodi seisomisessa, ei oikein tiedä tekeekö oikein....

Keskiviikkona käytiin porukalla tokoilemassa parkkihallissa. Puoltoista tuntia hurahtaa yllättävän nopeesti. Adalla seuraamisen paikkaan tulee kiinnittää huomiota, istumisessa vähennettävä omia apuja. Ruutu, noudot ja suora luoksetulo menivät tosi hyvin. Oodilla tullut nyt uutena juttuna epävarmuus paikalla olossa, tosi herkästi ottaa häiriötä vieruskavereiden liikkeistä. Nyt pitää saada varmoja ja onnistuneita harjoituksia sille. Oodilla seuraaminen aluksi mahdotonta pomppimista, en viitsi vielä kovasti komentaa siitä, muuten seuraa innokkaasti ja oikealla paikalla. Seisomisen kanssa tuppaa hiippailemaan perään tai sitten menee pyörimiseksi maasta namin etsiminen. Mietintään....Maahanmeno ok, hypyssä vaatii vielä vahvistusta seisomiseen esteen toisella puolella.