Viikon lämmittelyn jälkeen neljäasteinen ja sateinen syksysää kotona tuntui aika kurjalta...mutta kylläpä lomailu teki hyvää kaikille, tuli kyllä niin tarpeeseen. Koirat saivat loman ajan olla omassa kotona, seuranaan luottohoitajat kahdessa eri vuorossa. Hienosti olivat tytöt taas palveluttaneet hoitajia Hymy

Agilityn suhteen palattiin takaisin hallille heti kymmenen tunnin kotona olon jälkeen (pikkasen himotti taas päästä testaamaan miten viikon mentaaliharjoittelu oli tuottanut tulosta Oodille) ja ihan mukavasti hiukan tokkuraiset treenit sujuivat. Viikko pelkällä kaupunkikävelyllä ja rannalla olemisella, hyvällä ja liiallisella ruokailemisella ja useammalla viinilasilla päivässä ei voi olla laittamatta ohjaaja puuskuttamaan jopa tavanomaista enemmän ... sitä saa mitä tilaa Hymy

Lauantaina Oodilla edessä kaksi vuotis synttärit ja agikisaamisen aloitus. Valmishan se ei ihan vielä ole, mutta päätöksistä pitää pitää kiinni ja kokeilemaan lähdetään, vailla suurempia tulostavoitteita.  Tavoitteita näiden kisojen suhteen ollaan asetettu muualle, monta hyvää ohjauskuviota päästään kokeilemaan ja ennnenkaikkea Oodi pääsee opettelemaan kisakäyttäytymistä tms. Ja onpahan se lauantai hyvä kisakoulu ohjaajallekin taas pitkästä aikaan, kun kisaan sitten kaikki kuusi starttia. Katotaan miten lainaeläimen kanssa käy Hymy