Maanantain kolmen verkon-onnistuneiden keppi treenien jälkeen lähdettiin tiistaina luottavaisin mielin Kotkaan sukuloimaan ja epävirallisiin agi-kisoihin kokeilemaan osaamista. 

Hyvin syöneinä ja nautiskelleina Mummon yltiöpäisistä tarjoiluista löysimme kotkalaisten treenikentälle varsin sujuvasti. Ja koska olin saanut lapsenhoitoapua kentälle mukaan, sain rauhassa keskittyä koirien perässä juoksemiseen. Oodin mölliradalta tuloksena 10, kahden riman pudotuksen vuoksi. Kontaktit Oodi ottaa radankin tiimellyksessä varsin mainiosti, mutta pitää ruveta seuraamaan miksi noita rimoja tipahtelee. Noin kymenen medin joukossa Oodin tulos oli kuitenkin paras ja Oodi voitti 16€ lahjakortin sekä uuden osallistumisen epiksiin!

Kilpailijoiden radalle Ada pääsi starttaamaan ensimmäisenä ja vaikka rata sisälti haastavia takaahakuja, hankalan kepeille viennin ja puomi-putki hässäkän sekä kontakteja reilusti (puomi+A kahteen kertaa) näytti Ada hyvää cockeriosaamista muille. Tuloksena nolla ja medien voitto! Eikä Ada jäänyt palkoinnoissa paljon Oodin huonommaksi; lahjakorttien lisäksi tytöt saivat levätä kotimatkan uuden, pehmeän fleece-viltin päällä, palkintoluita rouskuttaen Hymy. Oodin suoritus kilpaillijoiden radalla oli varsin mainio, niitä keppejä lukuunottamatta... ei käynnisty pujottelu ilman alkuverkkoa, ei sitten millään. Oodin radan huippuhetkiksi voisi taas sanoa kontaktit, putki-puomi-hässäkän selvittäminen sekä renkaan suorittaminen tyylipuhtaasti kahteen kertaan, vauhdilla, ilman varmisteluja! Hyvä että tuli lähdettyä,  päästiin kokeilemaan osaamista vieraille esteille kisamaisessa tunnelmassa. Näitä Oodille lisää niin eiköhän tästä virallisiinkin joskus päästä.