Tokokisa päivän jälkeen lähdettiin illalla vielä Adan kanssa rauniokurssille. Oodi pääsi myöskin mukaan, harjoittelemaan autossa odottamista...

Tämä oli Adalle kolmas kerta raunioradalla ja nyt ekan kerran koirasta näki, että sillä oli hajua siitä mikä homman idea on. Adalle tehtiin pari "haamua", ensin lyhyeltä matkalta ja toinen kasojen yli. Ja molemmilla kerroilla inisi innoissaan odottaessan ja suorastaan ampaisi ukon perään. Tosin viisaana ja kokeneena koirana etsi helpoimmat reitit ukon luokse, " turha sitä on vaikeiden lohkareiden kautta mennä, kun kiertämällä pääsee helpommin", toteaa Ada. Hienosti antoi myös haukkua löytämälleen uhrille käskettäessä. Ohjaajan tulisi vaan muistaa antaa koiran työskennellä rauhassa ja olla puuttumatta koiran tekemiseen.

Raunoilla harjoittelun lisäksi ehdittiin tehdä Adan kanssa myös esteradalta keinu, putki, puomi ja epämukavalla alustalla kävely. Nyt tein esteet kuten ne kokeessa tulisi tehdä; namilautasen avulla lähetin koiran itse suorittamaan esteen ja pysäytyksen jälkeen seuruutin pois esteeltä. Lisäksi tein tottelevaisuus osuuteen kuuluvaa pöydille lähettämistä aluksi kahden pöydän välillä. Tämän harjoittelemiseen olisi apuohjaaja hyväksi, jotta saisi itse seisoa lähtöpaikassa antamassa suuntamerkkejä/käskyjä ja avustaja veisi napilätkät paikoilleen.

Tästähän kehkeytyy mukava uusi laji, kunhan vaan aika riittäisi...