Tämän viikon touhuihin koirien kanssa on kuulunut kahdet päivä agit, rauniotreenit sekä cockeriporukan kimppalenkki. Porukan tokotreenit missattiin tällä viikolla, kun ihminen ei voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa (kai koirallekin aika vaikeeta...)  ja päivässä olevat tunnitkin ovat aika rajalliset. Mistä kummasta sitä aikaa saisi lisää?

Maanantaina Oodin kanssa agitreeneissä painotettiin taas keppeihin ja lisäksi tehtiin pientä radan pätkää. Tämän (pe) aamun treeneissä tehtiinkin pidempää radanpätkää, kun päästiin ekan kerran koko agirotujoukkueen voimin samaan aikaan hallille. Yhden harjoittelu kerran perusteella ainakin mie oon positiivisesti yllättynyt miten taitavia meidän möllit onkaan. Saa nähdä mihin tässä vielä kehitytään ennenkuin heinäkuu koittaa Hymy Tehtiin kaksi n.15 esteen pätkää ja sen jälkeen kahdeksan esteen vauhtirata, jossa harjoiteltiin agirodussa toteutuvaa lentävä lähtö systeemiä. Ja kaikki suoriutuvat kiitettävästi "pitkistäkin radoista" vaikka ainakin me ollaan tehty niitä vielä tosi vähän. Tiistaina jatketaan...

Kovastui tuntuu luppakorvat olevan laulavaa sorttia hallilla odotellessa vuoroaan, jopa tunteiden kuumumista oli havaittavissa ainakin tyttöjen kesken Hymy 

Tiistaina tehtiin kunnon metsälenkki cockeriporukalla Mintun ja Nellin era ja keskiviikkona oli rauniokurssin extratreenit, joiden teemana oli ketteryys sekä tottelevaisuusosiot. Adan kanssa tehtiin tottelevaisuus liikkeet kisanomaisesti läpi (käyttöesineen nouto jäi tekemättä) ja ihan hyvässä kuosissa kouluttajan mukaan liikkeet ovat, läpi olisi kuulemma mennyt jos kokeessa noin tekisi. Ketteryydessä tehtiin liikkuvaa puomia, keinua, putkea ja tikapuita, kaikkia namialustaa käyttäen, kuitenkin vaatien koiralta kisasuorituksen kaltaiset suoritukset. Raunioille ei tällä kertyy menty ollenkaan ja harmittavasti meiltä jää seuraavat kolme kertaa väliin, joten saapi nähdä kesäkuun toisella viikolla mitä Ada muistaa touhusta.

 

Alla pari kuvaa Adasta radalla. Cockerin raivolla kohti nollavoittoa. Kuvat on ottanut Miira I.

1243594528_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243594363_img-d41d8cd98f00b204e9800998e