Vuosi 2009 on käsitelty ja ajattelin muistella vuotta muutamien kuvien kera. Päällimmäisenä asiana koirarintamalla vuodesta 2009 jäi käteen; liian paljon sairastelua ja eläinlääkärikäyntejä, historiallisen niukasti kisastartteja, paljon mukavia treenejä ja touhuilua koirien kera.

Jo alkuvuodesta Ada "ajautui" sittemmin lokakuulle kestäneesee tulehdus-lääkekuuri-karenssi-muutama viikko terveenä- kierteeseen, jonka vuoksi kisaamaan päästiin todella harvakseltaan. Loppuvuodesta tulehduksille löydettiin syy - vaiko sittenkin seuraus? Tiedä häntä, mutta ainakin tilanne on nyt hallinnassa. Tosin lääkinnällä, joka lienee elinikäinen, jonka vuoksi virallisiin kisoihin osallistuminen saattaa meiltä olla ohi. Tammikuussa asiaa vielä tutkitaan ja tarkastellaan, onko lääkkeen poisjättäminen mahdollista vai luovummeko kilpailemaan tähtäävästä harjoittelusta ja pyrimme löytämään uuden vaihteen iloiseen ja hauskaan harrastamiseen. Toivotaan....

 

1262985408_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ada ja Oodi 1/09 kotipihalla. Tässä kuvassa asetettuina lähekkäin, huomaa Adan närkästynyt ilme.

1262985592_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jossain vaiheessa Ada antoi periksi ja hyväksyi Oodin lähelleen.

1239131162_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Karvapehkon alta paljastui kaunis nuori cockerityttö huhtikuussa Sirun käsittelyssä. Tällä lookilla mentiin Lpr pääsisäisnäyttelyyn - tulos NUO EH.

 

1242211039_img-d41d8cd98f00b204e9800998e    1262986542_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huhtikuussa käytiin cockeriporukan kanssa Kylpylässä koiria uittamassa. Altaassa viisi cockeria - mukava porukka ja hyvä reissu! Uudestaan....

1243594528_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Adan kolmesta agilitykisa viikonlopusta kaksi käytiin kotimaisemissa. Tässä Ada toukokuussa nollavoitto radallaan!

 

1250795342_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ada osaa nauttia kesästä ja lämmöstä - tässä terassin pohjalla lepäillen.

1262984147_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesäkuun Lappeenrannan kisoista päällimmäisenä jäi mieleen rento ja mukava yhdessätekeminen, vailla mitään tulosten keräämis painetta. Molemmilta radoilta vitoset, mutta me vaan hymyiltiin Silmänisku Kolmannet agility karkelot käytiin syyskuussa Imatralla piirinmestaruuskisojen merkeissä. Niissä Adalla  perusradalla hylky ja hyppyradalla tämä elokuussa yhdeksän vuotta täyttänyt koiranen näytti nuoremmille kilpakumppaneille mikä on vauhti kun cockeri pistää tassua toisen eteen, helppoa kun sen osaa - tämä nolla voitto jäänee Adan agility uran viimeiseksi viralliseksi kisaksi!!!

1262984195_img-d41d8cd98f00b204e9800998e     1262984326_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesällä molemmat cockerit kävivät paikallisen palveluskoirayhdistyksen järjestämän rauniokurssin ja ai että oli mukavaa. Oikein mukava ja meille sopiva laji. Ada hokasi homman tosi nopeasti ja toimi mielestäni hyvin. Ketteryys- ja tottisosia oli agilityvaliolle ja voittaja-luokan toko koiralle ihan helposti opetattava asia. Oodilla oli raunioiden puolella enemmän intoa kuin järkeä - tosi hyvä ilmaisu autossa vuoroa odotellessa, mutta oma vuoro meni rillutteluksi.... Mutta molemmat nauttivat tuosta työstä. Varmasti jatkoa seuraa, jos vaan aikaa löytyy.

 

1250506991_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Heinäkuussa oli Oodin ensikoitos agilityssa. Oodi osallistui Agirotu-tapahtumaan aloittelija-joukkueeseen kolmen muun lappeenrantalaisen möllicockerin kanssa. Oodilla radalta yksi esteen ohitus ja muutkin joukkueen lupat saivat tulokset, joten saatiin yhteistuloskin kasaan. Hyvä alku meille kaikille!

Virallisiin kisoihin Oodi osallistui ensimmäisen kerran 2v syntymäpäivänään 10.10.09 - vuoden aikana käytiin kuudessa kilpailussa, joista kaksi kymppi tulosta ja neljä opettavaista hylkyä. Hyvällä tiellä ollaan kohti onnistumista.

 

1262984492_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Heinäkuussa Ada osallistui Cockerspanielit ry: n joukkueessa SM-joukku tokoon. Iso tapahtuma, oli mukava päästä kokemaan isojen kisojen tunnelmaa tokossakin. Adalle pisteitä 211,5 ja 3-tulos. Sijoitus 16./60 ja joukkueen sijoitus 45./72.

Vuoden aikana Ada kävi kuudet voittajaluoka toko-kokeet, joiden pisteet riittivät 2., 3. ja "ei tulosta"- oikeuttaviin tuloksiin. Ykkönen jäi haaveeksi.

Oodi tokoili vuoden aikana neljät kisat, kolme 2-tulosta ja yksi 3-tulos.

 

1262985670_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oodi harjoitteli näyttelyitä varten ahkerasti käyden mätsäreissä tasaiseen tahtiin. Lisäksi käytiin vuoden aikana useita epävirallisia agilitykilpailuja, niin oman seuran kuin naapuriseurojenkin. Lisäksi muutama mölli-tokokin tuli käytyä. Joskus tuli sijoittumisia ja roppakaupalla palkintoja, toisinaan vain hyvää kokemusta.

 

1262984676_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oodin näyttelyvuoden "huipennus": Hurjasta kolmen näyttelyn sumasta Oodi sai Luumäen ryhmänäyttelystä NUO ERI 1, PN4 sijoituksen.

Kolmannesta näyttelystä tyytyminen oli pääsiäisen tapaan EH arvioon.

1262984817_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vuosi päättyi lumisiin maisemiin. Cockereilla kuonot kohti ensi vuoden uusia haasteita ja suunnitelmia. Molemmat itselleen ominaisella tyylillä; Ada tyynen rauhallisesti ja arvokkaasti eteensä katsoen, Oodi tukkaputkella töheltäen Hymy