Lokakuun ensimmäisenä päästiin osallistumaan mejän alkeiskoulutukseen. Ada ja Oodi pääsivät vierailevina tähtinä Kääriäisten kasvateille järjestettävään koulutukseen, kiitos vielä siitä. Aamulla perhe eväineen ja leluineen autoon ja kohti metsää mars.

Ohjaajat pääsivät harjoittelemaan jälkien tekemistä ja aloittelijoille tehtiin harjoitusjäljet. Konkarit ajoivat edellisen päivän jäljet. 

Kun ensin oltiin ulkoilutettu sientä ja merkkausnauhoja, pääsi Ada ensimmäisenä kokeilemaan nenäänsä. Innoissaan Ada lähti metsään ja seurasi jälkea, pääasiassa ilmavainulla. Ekan makuun jälkeen Ada otti jo hajun sorkasta ja olisi painellut suoraan palkalle loppuun. Kehoituksesta jatkoi kuitenkin jälkeä pitkin ja lopussa totesi, et "oliks tää nyt tässä, milloin tehdään jotain?" Ohjeena saatiin, että Adalle voisi tehdä pidempää jälkeä ja suoraa, jotta saisi "tekemisen palkan" jäjeltä, eikä niinkään lopun sorkasta.

Oodin vuoro oli porukan viimeisenä, ettei juoksuisena sotkisi nuorten poikien päitä omilla hajuillaan. Ja Oodihan menee kuin juna jäljellä. Hitsit miten mukava seurata kuin koira ja nenä toimii. Ei siinä ohjaajalle jäänyt muuta hommaa kuin jarrutella narusta ja puuskuttaa perässä. Keskittyneesti, ilman oodimaista pyörimistä, häsläämistä ja häsellystä Oodi lähti jäljelle, nenä paukkuen ja häntä puolelta toiselle vispaten seurasi jäljen tarkkaakin tarkemmin. Jos jostain löytäisi aikaa, niin tässä ois Oodin laji.

Tuliaisena ulkoilupäivästä kotiin matkasi tarvikkeita jäljen tekoon, joten taas yksi tekosyy vähemmän miksei voisi enskin viikonloppuna käydä pienen jäljen tekemässä....